Rinnakkaistallentamisella tai avoimella julkaisemisella tarkoitetaan tieteellisen aineiston julkaisemista vapaasti ja maksutta saataville esimerkiksi yliopiston tutkimusportaalissa.
Tutkijoille esitettävät vaatimukset rinnakkaistallentamisesta ovat lainopillisesti ongelmallisia sekä uhkaavat tutkijoiden tekijänoikeuksia ja kotimaisen tiedekustantamisen edellytyksiä.
Tieteen avoimuus on merkittävä arvo, mutta se ei edellytä tieteellisten tekstien välitöntä maksutonta jakelua. Avoimuutta ei tule edistää tavoilla, jotka polkevat tekijälle kuuluvia oikeuksia ja aiheuttavat kotimaisen tiedekustantamisen alasajon.
Kun kustantamo ottaa julkaisun ohjelmaansa, se sitoutuu tuottamaan mahdollisimman laadukkaan teoksen, joka houkuttelee lukijoita. Mikäli merkittävä osa tutkimuskirjallisuudesta julkaistaan avoimien kanavien kautta, kotimaisen tiedejulkaisemisen laatu heikkenee ja kustantamojen toiminnan jatkuvuus vaarantuu.
Laadukkaan tiedekirjan toimittaminen vaatii keskimäärin vuoden verran työtä: Kustantamo kehittää käsikirjoitusta tekijän kanssa, järjestää vertaisarvioinnin sekä vastaa julkaisun ulkoasusta, teknisestä toteutuksesta ja jakelusta tiedeyhteisölle.
Kustantamo rahoittaa työnsä julkaisujen myyntituloilla. Tuotoilla kehitetään toimintaa ja katetaan myös tappiollisten teosten kustannuksia; kaikkien julkaisujen kohdalla kustantamo ei saa edes omaa panostustaan takaisin. Mikäli suuri osa tutkimusaineistosta julkaistaan välittömästi maksutta saataville, suomalaisten tiedekustantamojen toiminnan edellytykset heikkenevät oleellisesti.
Avoin julkaiseminen ei ole ilmaista: kustantamo tekee myös avoimesti julkaistavan teoksen kohdalla merkittävän määrän työtä. Jos kustannuksia ei voi kattaa myynnillä, ne siirtyvät tekijälle. Avoimen julkaisemisen tekijämaksujen yleistyminen ei edistä tieteen avoimuutta, vaan nostaa julkaisemisen kynnystä ja rajoittaa akateemista vapautta.
Kannanottomme 8.10.2021: Jos vaaditaan avoimuutta, on vaadittava sille ensin rahoitus
Tieteellisen artikkelin tekijänoikeus kuuluu sen laatineelle tutkijalle tai tutkijaryhmälle, jolla on tekijänoikeuslain mukaan yksinomainen oikeus päättää teoksen julkaisemisesta ja mahdollisesta taloudellisesta hyödyntämisestä.
Eräät kotimaiset yliopistot ovat ilmoittaneet ottavansa käyttöön niin sanottuja esilisensointimalleja, joissa tutkijoiden artikkelit vaaditaan julkaistaviksi yliopiston portaalissa heti niiden ilmestyttyä.
Tutkijalla tulee aina olla mahdollisuus kieltäytyä ”esilisensoinnista” ja avoimesta julkaisemisesta, ja tästä oikeudesta on viestittävä avoimesti. Tutkijan on voitava hyödyntää tekijänoikeuttaan kaupallisesti esimerkiksi tekemällä kustannussopimus. Mahdollisuus tarjota aineisto yksinoikeudella tukee myös suomalaisten tieteentekijöiden meritoitumista kansainvälisissä tiedejulkaisuissa.
Rinnakkaistallentamista perustellaan ajoittain työsopimuslaissa säädetyllä työnantajan direktiovallalla, mutta se ei sisällä oikeutta päättää korkeakoulujen opetus- tai tutkimushenkilöstön teosten rinnakkaistallentamisesta. Työsuhteeseen ja erityisesti työaikaanliittyvä direktiovalta ei anna oikeutta vaatia työntekijää luovuttamaan omaisuuttaan työnantajalle, eikä varsinkaan niin, että oikeuksien luovutus jäisi voimaan työsuhteen päättymisen jälkeen.
Tutkijoita saatetaan vaatia käyttämään CC-lisenssiä, joka estää häntä saamasta Kopiostolta kopiointikorvauksia teoksen myöhemmästä käytöstä. Tällaisen lisenssin edellyttäminen ole tutkijan kannalta kohtuullista. Kopiointikorvausten väheneminen heikentää myös esimerkiksi Tiedekustantajat ry:n mahdollisuuksia jakaa apurahoja.
Rinnakkaistallentamista perustellaan sillä, että julkisesti rahoitetun tutkimuksen tulosten tulee olla tiedeyhteisön käytettävissä. Tieteen avoimuus tarkoittaa kuitenkin pääsyä tutkimustietoon, ei julkaisujen ilmaista saatavuutta.
Rahoitus mahdollistaa tutkimuksen ja sen tulokset, mutta niistä tehtävä julkaisu on tekijän luovaan panokseen perustuva erillinen teos, jonka tuottamisesta vastaa kustantamo. Kirjastojen ja kirjakauppojen kautta julkaisut ovat laajasti saatavissa ja hyödynnettävissä.
Tutkimusartikkelit voidaan tyypillisesti julkaista avoimesti kustannussopimuksen karenssiajan jälkeen, mikä palvelee tulosten laajaa hyödyntämistä. Tutkimustulokset tai -data voidaan avata myös silloin, kun varsinainen artikkeli on maksullinen.
Kustannussopimuksessa sovitaan tyypillisesti ns. karenssiajasta, joka määrittää milloin julkaisu voidaan jakaa avoimesti. Karenssi suojaa siihen saakka kustantamon ja tekijän kaupallisia oikeuksia.
Joidenkin yliopistojen ns. esilisensointimallien ohjeistuksissa väitetään, ettei aiemmin sovituista karenssiajoista tule välittää eikä järjestelystä tarvitse kertoa kustantamolle. Tämä voi johtaa sopimusrikkomukseen: Jos tutkijan ja kustantamon välinen kustannussopimus rajoittaa julkaisun välitöntä jakamista, rinnakkaistallentaminen voi rikkoa sopimuksen ehtoja.
On yliopistoilta vastuutonta toimintaa edellyttää tutkijoilta sopimusrikkomusten tekemistä sekä asettaa heidät oikeudelliseen riskiin.
Rinnakkaistallentamista perustellaan myös kansainvälisten tiedekustantamojen korkeilla lisenssimaksuilla ja yliopistokirjastojen vaikeuksilla hankkia opiskelijoiden ja tutkijoiden tarvitsemia aineistoja. Rinnakkaistallentamisella pyritään siksi lisäämään avoimesti saatavilla olevien aineistojen määrää.
Kotimaisen tutkimuksen avoin julkaiseminen heikentää kuitenkin erityisesti pienten kotimaisten tiedekustantajien asemaa. Kansainvälisten suurtoimijoiden hinnoitteluun sillä ei ole vaikutusta.
Korkeakoulujen rahoitushaasteita ei tule korjata kajoamalla tekijöiden perusoikeuksiin. Aineiston saatavuuden ongelmat on ratkaistava esimerkiksi parantamalla kirjastojen rahoitusta, kehittämällä lisenssimalleja ja varmistamalla hankitun aineiston tehokas kierto.
Rinnakkaistallentamisen lainopillisia ulottuvuuksia on laajemmin käsitellyt professori Petri Mäntysaari artikkelissaan Tieteellisten julkaisujen rinnakkaistallentamisvelvollisuudesta, akateemisesta vapaudesta ja oikeusvaltioperiaatteesta(Hanken School of Economics). Hänen arvionsa tukee edellä esitettyä johtopäätöstä siitä, ettei tutkijoita voida yleisesti velvoittaa rinnakkaistallentamiseen.
Mäntysaaren mukaan