Suomalainen peruskoululainen sai vuonna 2024 oppimateriaaleja keskimäärin 145 eurolla. Keskimääräinen summa on noussut kaksi euroa oppilasta kohti edellisvuodesta. Panostus oppimateriaaliin vaihtelee merkittävästi kuntien välillä, mikä asettaa eri kuntien oppilaat keskenään eriarvoiseen asemaan.
Tiedot selviävät Suomen Kustannusyhdistyksen kartoituksesta, joka tehtiin nyt toista kertaa.
Ennakkotiedot oppimateriaalimyynnistä vuonna 2025 osoittavat, että tilanne ei ole muuttunut parempaan suuntaan: Kustantajien oppimateriaalimyynti tammi-elokuun aikana on päinvastoin laskenut hieman edellisvuoteen verrattuna. Alakoulun osalta laskua on peräti 2,3 %.
Suurista kaupungeista Espoo ja Vantaa nostivat panostustaan merkittävästi vuoteen 2023 nähden. Vantaalla oppilaskohtainen summa nousi peräti 20 eurolla, 175 euroon. Sen sijaan Helsingissä ja Jyväskylässä panostus oppimateriaaleihin laski jo ennestään alhaisista luvuista. Helsinkiläinen peruskoululainen sai käyttöönsä oppimateriaaleja keskimäärin 102 eurolla, missä on 9 euron lasku edellisvuoteen. Suurten kaupunkien perää pitää Jyväskylä, jossa oppilaskohtainen oppimateriaalibudjetti oli ainoastaan 95 euroa.
Suomen kunnista 68 eli noin 23 % panosti oppimateriaaleihin vähintään 200 euroa oppilasta kohti, muutamat jopa yli 300 euroa.
Katso kaikki kunnat kartalla – miten kuntasi panostaa oppimateriaaleihin?
Suomen Kustannusyhdistys kokosi Valtiokonttorin ja Opetushallituksen julkisista lähteistä tiedot kuntien peruskoululaisten määrästä sekä kuntien tilinpäätöstietojen mukaisesta oppimateriaalimenoista vuodelta 2024. Näistä laskettiin oppilaskohtainen euromäärä. Keskiarvoluku 145 euroa on painotettu kuntien koon mukaan.
Luvuissa ovat mukana sekä painetut että digitaaliset oppimateriaalit.
Yksittäisten kuntien kohdalla tietoihin saattaa liittyä epävarmuustekijöitä. Pienet erot vuosi sitten julkaistuihin vuoden 2023 lukuihin selittyvät muutoksilla oppilasmäärätiedon keräämismetodissa.
”Viimeaikainen julkinen keskustelu osoittaa, että oppimateriaalitilanne on paikoin hälyttävä: Oppilaiden ja opettajien aikaa kuluu tehtävien käsin kopioimiseen, ja materiaaleja monistetaan laittomasti. Eriarvoistumiskehitys kasvaa, kun osa perheistä ratkaisee tilanteen ostamalla itse oppikirjoja lapsilleen, kun niitä ei koulun puolesta ole”, toteaa Suomen kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho. ”Kautensa aloittaneilla kunnanvaltuutetuilla onkin erittäin tärkeä tehtävä vaikuttaa koulutuksen määrärahoihin ja niiden kohdentamiseen.”
Jotta päättäjillä olisi työnsä taustaksi ajantasaista tietoa, Suomen Kustannusyhdistys on toimittanut kaikille kunnanvaltuutetuille tietopaketin oppimateriaaleista. Oppimisen äärellä – kuntapäättäjän perustiedot oppimateriaaleista -opas tarjoaa avainfaktat nykyaikaisista oppimateriaaleista helposti lähestyttävässä muodossa. Opas toimitetaan kaikille kunnanvaltuutetuille, ja se on saatavilla myös verkosta.
€/oppilas
2024 | 2023 | |
Helsinki | 102 € | 111 € |
Espoo | 160 € | 147 € |
Tampere | 148 € | 156 € |
Vantaa | 175 € | 155 € |
Oulu | 152 € | 151 € |
Turku | 145 € | 145 € |
Jyväskylä | 95 € | 102 € |
Kuopio | 110 € | 110 € |
Lahti | 125 € | 126 € |
Pori | 127 € | 140 € |