Hauska tavata! Suomen kielen oppimateriaali päivitetty ukrainalaisia varten

Tiedotteet 8.4.2022

Piirroshahmot sinisellä taustalla vilkuttavat toisilleen.

Suomen Kustannusyhdistys on päivittänyt kustantamansa Hauska tavata! – Opin suomea -oppikirjan: nyt kirjan sanasto löytyy myös ukrainaksi. Näin Kustannusyhdistys haluaa osaltaan auttaa Suomeen saapuneita ukrainalaisia. Kirja ja äänitiedostot löytyvät osoitteesta hauskatavata.fi ja ovat ilmaiseksi käytettävissä.

Kyseessä on suomen kielen alkeisoppimateriaali, johon kuuluu kirjan lisäksi dialogien ja kuuntelutehtävien ääniraidat. Maksuttoman oppikirjan (pdf) voi ladata sivustolta ja tarvittaessa tulostaa. Oppimisen helpottamiseksi kirja on rakennettu siten, ettei oppilaalla ja opettajalla tarvitse olla yhteistä kieltä. Hauska tavata! Opin suomea on 500 sanan avainpaketti siihen, mitä suomalainen kulttuuri on ja miten Suomessa selviää.

Kustannusyhdistyksen oppimateriaalityöryhmän aloitteesta 2017 syntyneen teoksen taustalla oli ajatus auttaa vaikeassa tilanteessa olevia turvapaikanhakijoita silloisessa pakolaiskriisissä. Sama ajatus kantaa yhä, ja nyt materiaali on tehty saavutettavaksi myös ukrainalaisille. Kustannusyhdistyksen oppimateriaalityöryhmä koostuu oppimateriaalikustantajista, joiden vankalla osaamisella materiaali tuotettiin.

Toivomme, että laadukkaan materiaalin avulla vapaaehtoiset suomen kielen opettajat saavat keskittyä opettamiseen aineiston etsiskelyn sijaan, ja että yksittäisten maahan saapuneiden on mahdollista päästä tutustumaan suomen kieleen ja kulttuuriin laadukkaasti ja veloituksetta.

Pyydämme levittämään tietoa Hauska tavata -materiaalista, jotta mahdollisimman moni sitä tarvitseva löytäisi sen luokse. Bannereita tähän tarkoitukseen löytyy Hauska tavata -sivustolta.