Vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen perusteella kirjamarkkinoiden kehitys on tänä vuonna ollut myönteistä. Kustantajien kokonaismyynti on kasvanut, ja kasvua on sekä painetuissa kirjoissa että sähköisissä julkaisuissa.
Kasvu on syntynyt erityisesti kaunokirjallisuudesta: Sekä kotimaisen että käännetyn painetun kaunokirjallisuuden myynnissä on peräti yli 10 % kasvua. Painetun rinnalla myös äänikirjamarkkina on kasvanut vauhdilla, ja kaunokirjallisuuden myynnistä jo 57 % tuli digitaalisista formaateista.
Painetun tietokirjallisuuden myynti on laskenut edellisvuodesta, mutta ääni- ja sähkökirjojen myynti nostivat myös tietokirjamyynnin kokonaisuutena hienoiseen kasvuun. Lasten- ja nuortenkirjallisuus puolestaan myi painettuna viimevuotista paremmin, mutta digimyynti laski.